perjantai 26. huhtikuuta 2013

something to look forward

Hei taas! <3
Vieläkään ei oo isäntäperhetietoja tullu joten täällä vaan ootellaan:/
YFU:n lähtövalmennus on jo ens viikolla ja ootan sitä kyllä tosi paljon,tiiän sieltä jo joitakin, niin mukava kun ei tarttee mennä ihan tuntemattomien sekaan, tosin varmaan siellä tutustuu aika nopsaan!:D
Sillä aikaa ajattelin tehä postausta harrastuksista joita oisin halukas jenkeissä kokeilemaan, laatu noissa kuvissa vähän on niin ja näin..

Elikkäs, kuten oon kertonu haluisin harrastaa tanssia enemmän ja kehittyä siinä vuoden aikana! Eli se on mun ykköstoive. Oon miettiny myös tota cheerleadingia, mutta siitä mulla ei oo aikasempaa kokemusta, joten en tiiä onko sen harrastaminen mahollista.

Joskus miljoona vuotta sitten harrastin koripalloa ja ajattelin, että miksipä ei alottaa sitä uudestaan, kun ainakin perustaidot on hallussa. Oon aina miettiny, että olisi ihanaa esiintyä jossain näytelmässä, varsinkin musikaalissa, joten joku draamaklubi olisi aika hauska. Innostuin tosta näyttelemisestä vielä lisää, kun kävin meiän koulun ilmaisutaidon kurssin, josta tykkäsin tosi paljon!

En nyt tiedä mun laulutaidoista, mutta pidän todella paljon laulamisesta ja esiintymisestä( vaikka mulla onkin ihan kauhea esiintymiskammo) joten jos koululla oisi jotain bänditoimintaa, voisin kuvitella meneväni sinne mukaan. Tässä viimeaikoina oon myös tykästyny tennikseen! Haluisin oppia sitä lisää ja päästä harrastamaan  sitäkunnolla! Suomessa kun tuo aika ei riitä..

Tajusin just, että mukavinta tässä on se, että voin tehä just niitä juttuja mistä oon unelmoinu, mutta mihin ei oo ollu täällä mahdollisuuksia!Veikkaan, että jotain noista voi kyllä harrastaa mun koulusta, on tietysti eri asia ottaako ne vaihtareita mukaan...

Tästä tuli nyt vähän tällanen  lyhykäinen postaus, mutta kirjotan kun tulee jotain uutta! Ja kommentoikaa ja laittakaa postausideoita!:D


tiistai 23. huhtikuuta 2013

"United states of mind"



Heippa kaikki! <3
Miksi halusin alunperin lähteä juuri jenkkeihin? Kohdemaa on ollut minulle oikeastaan aina selvä, siitä lähtien kun halusin lähteä vaihtoon, mtta siis miksi Usa? Sitä olen itsekkin ruvennut tässä miettimään ja päätynyt näihin perusteluihin.
ps. Säädin vähän kuvien kanssa ja laatu on aika mahtava, mutta yrittäkää kestää:D

1. Ihmiset
Perhe on ehkä oleellisin asia vaihdon onnistumisen kannalta! Niinkun mun järjestö YFU sanoo : "Perhe on sinun ensimmäinen linkkisi uuteen kotimaahasi" ja tämä on totta. Käsitykseni mukaan amerikkalaiset ovat lämpimiä ja avoimia ihmisiä.

Jos sillä perheellä olisi joku samanikäinen lapsi, niinhänen kauttaan voisi vielä tutustua uusiin ihmisiin koulussa, jos ei pitää vaan olla extrarohkea ja mennä itse juttelemaan. En odota, että perhe tekee vaan kaikkensa mun viihtymisen eteen, itse siihen mitenkään vaikuttamatta. Yritän olla mahdollisimman ystävällinen ja kohtelias ja sosiaalinen, enkä vaan lukittaudu omaan huoneeseen. Olisi ihanaa, jos perhe rupeaisi jossain vaiheessa vuotta tuntumaan kuin toiselta omalta perheeltä! Mitä tulee kavereihin, niin olisi mahtavaa tutustua ihmisiin ja saada heistä läheisiä ystäviä!

                        

                         

                        
2. High school
Ja mullaha ei ookkaan yhtään stereotyyppiset odotukset high schoolista:DD Tää on vähän kakspiippunen juttu. Mitä oon lukenu, niin monet pitää high schoolia kauheena draamana, joka on täynnä klikkejä. Puhumattakaan teinijenkkileffoista, missä cheerleaderit on koulunilkeitä prinsessojaxD Monet vaihtarit on kuitenki kehunu kovasti ja sanoneet, että ovat saaneet kauheasti kavereita juurikin koulusta ja ovat päässeet hyvin sisään porukoihin. En tiiä ite yhtään, mihin pitäs varautuu.. Oon päättäny, että ei se jää ainakaan mun yrittämättä jättämiseen.Kaikki erilaiset harrastusmahdollisuudetkin houkuttaa! Onko vanhilla vaihtareilla tietoa, pitääkö vaihtareiden hakea urheilujoukkueisiin try-outien kautta vai pääseekö joukkueisiin muuten vaan? Mun odotukset koulun suhteen on kuitenki plussan puolella ja en malta oottaa, että pääsen sinne ja kokemaan kohutun "high school- spiritin" :D
                                   
                               

                                

                                                 

                              

3. Juhlat
Ralastan juhlia ja varsinkin sellasia, jotka vietetään perheen kanssa. Suomalainen johlanviettotapa on mukava, mutta meillä ei oikeastaan ole sellaisia ihmisä yhtentuovia juhlia. Sen takia esimerkiksi thanksgiving olisi aivan mahtavaa kokea! Myös muihin juhliin, kuten Halloweeniin on ihanaa päästä osallistumaan, kun niitä ei täällä Suomessa vietetä ja ovat sen takia ainutlaatuisia kokemuksia:D Amerikkalainen joulu vaikuttaa pääpiirteiltään samanalaiselta, mutta kohtahan voin kertoa teille omia kokemuksiani! Saattaa myös olla, että juhlapyhinä saattaa iskeä pahin koti-ikävä, kun ei olekaan enää niitä tuttuja perinteitä ympärillä? Miten te vaihdossa olleet olette tämän kokeneet?
                                

                               
                                   


4.Sujuva englanti
Olisi aivan mahtavaa puhua englatia sujuvasti! Tällä hetkellä musta tuntuu, että puhun kohtalaisesti. Kirjoitan ja ymmärrän paremmin, kuin puhun. Tositilanteessa kieli vaan välillä menee solmuun just kun pitäisi osata sanoa jotain järkevää:D Meidän koulussa on yksi englanninkielinen vaihtari, jonka kanssa olen ystävystynyt. Oon huomannu, että mitä enemmän hänelle puhun, sitä luontevammalta englanti tuntuu (on kyllä silti välistä semmosta sönkkäystä, että...)On kuitenkin ihan eri asia puhua sitä jatkuvasti, eikä ole ketään jolta voit kysyä Suomeksi, jos jouku asia ei käy ymmärrykseen. Oon aina halunnu englanninkieliseen maahan,koska englanti on semmonen kieli, josta on eniten hyötyä. On niitä muitakin haavekieliä, mitä haluaisin oppia, kuten japani ja ranska...


                         

                       



5.Oma käsitys Usa:sta
Joo myönnän, että liiallisella amerikkalaisten sarjojen kattomisellasaatto olla myötävaikutusta asiaanxD Tiedostan, ettei elämä ole elokuvaa, mutta siksipä juuri haluan nähdä millaista se oikea elämä siellä on, paikallisen, ei turistin silmin! 
                             

                       

                        

                        
kuvat :googlen kuvahaku

Tässäpä oli näitä tärkeimpiä. Mitkä olivat teidän syyt lähteä vaihtoon juuri valitsemaanne kohdemaahan? Tai jos et ole lähdössä niin mihin haluaisit lähteä ja miksi?

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

"Girls just wanna have sun"



                                                           Moikka ihanat!

Ekaks täytyy sanoa, että oon ihan superonnellinen teistä kaikista yheksästä lukijasta<3 you made me smile:D En tiiä voiks näin vielä sanoa, mutta oon jo päivän aikana rakastunu bloggaamiseen, enkä tiiä miksen oo aikasemmin alottanu!

Tossa ekassa postauksessa kerroinkin jo vähän itestäni, mutta nyt ajattelin valottaa mun elämää vähän enemmän kuvien kautta. Eli luvassa olis " things abot me" -postaus.


Näistä kuvista käykin varmaan ilmi miun kaks rakkautta: musiikki ja tanssi.:D Oon harrastanu viulunsoittoa kakkosluokalta asti eli kohta yheksän vuotta! Huh, kun on pitkä aika:D Lisäks rakastan kuunnella kaikenlaista musiikkia ja mun lempparit vaihtuu aika usein. Tällä hetkellä soittolistalla kuuluu Justin Timberlake ja Maroon 5. Sillonkun koko maailma vaan ärsyttää niin on ihana vaan olla ja kuunnella. Oon huomannu, että varsinkin kun oon  surullinen niin rupeen kuuntelemaan lyricsejä tosi tarkasti ja miettimään niitten merkityksiä Kannattaa kokeilla suosittelen, sillä itelläni ainakin olo yleensä helpottaa!
Sitten tuo tanssi. Sitä oon harrastanu päälle kolme vuotta. Se on ollu sellanen kakkosharrastus, ja ois ihanaa osata tanssia paremmin mutta kun aika ei riitä kaikkeen..:/ Mutta vapaalla tulee kaverien kanssa ihan muuten vaan hilluttua ja bailattua. Tunneilla käyn kuiteski vaan kerran viikossa.
Sitten tietenkin matkustelu. Rakastan käymistä uusissa maissa ja tutustumista uusiin kulttureihin. Oon halunnu lähteä vaihtoon seiskaluokalta asti ja oon niiiin onnellinen, kun se vihdoin toteutuu! Oon ikäisekseni matkustellu varmaan aika paljon, mutten koskaan yksin. Mun lempparimaita tällä hetkellä on Latvia ja Ranska (niistä, joissa oon käyny) Toi Latvia saattaa kuulostaa vähän oudolta, mutta mä jotenkin rakastuin siihen tosi paljon. Ystäväliset ihmiset, hiekkarannat ja pikkuputiikit oli vaan niin sympaattisia.
 Ranska taas vaan oli niin glamour-paikka, että... En voi ymmärtää, että kaikki pikkulapset on puettu johonkin pradaan ja guccin- vaatteisiin. Kaikilla tytöillä oli tosi siistit ja sievät vaatteet ja he kulkivat kiltisti lastenhoitajiensa tai vanhempiensa vieressä. Vähän erilaista Suomen toppahaalareihin ja kurahousuihin verrattuna...:D  Myös Pariisin söpöt kahvilat ja puistot hurmasi minut täysin. Ja tottakai Eiffel-torni! Voisin joskus tehä kuvapostauksen miun Ranskan matkasta! <3

                      

                          Large

                          dance on the music

                      546141_4101487235228_633898970_n_large                 

                        Large

                           

                            

                           Follow t h a t s m y l i t t l e f a c t ♥ for more quotes and fun facts! Check out our Facebook page h e r e.'

                          Follow t h a t s m y l i t t l e f a c t ♥ for more quotes and fun facts! Check out our Facebook page h e r e!

                           Follow t h a t s m y l i t t l e f a c t ♥ for more quotes and fun facts!

                           Follow t h a t s m y l i t t l e f a c t ♥ for more quotes and fun facts! Feel free to check out our Facebook page h e r e and our Instagram h e r e!

                           Follow t h a t s m y l i t t l e f a c t ♥ for more quotes and fun facts! Check out our Facebook page h e r e.

                           Tru Dat.
                          hate my life | via Tumblr


                          

                          Follow t h a t s m y l i t t l e f a c t ♥ for more quotes and fun facts!






Saatte vielä kuvan mun suurimmasta näyttelijäjulkkisrakkaudesta <3 <3

                        30seconds
kuvat: Weheartit.com ja Googlen kuvahaku


                       Ja ihanan Justin Timberlaken "What Goes Around...Comes Around" 
                                                                 Enjoy!

                             


                         
                                                         Peace out <3







lauantai 20. huhtikuuta 2013

My hopes and dreams

Elikkäs nyt ois luvassa vähän postailua mun toivotuista sijotuskohteista Usassa ja sitten niistä ei niin toivotuista..

Oon kyllä niin ylpeä mun kuvanmuokkasutaidoista, että... Muutenki tuntuu, että oon varsinainen tekniikan ihmelapsi näitten blogijuttujen kanssa, että aluks tää on tällasta opettelua, joten antakaa anteeks, jos säädän täällä jotain kummallista..xD

Vihreellä on ne paikat joihin ois tosi jees lähteä ja punasella nee ei niin ykköskohteet. Näihin lukeutuu myös Alaska ja Hawaii, jotka ei nyt näy tossa kartassa. En kuitenkaan halua sillä tavalla ruveta valikoimaan, joten mulle käy mikä tahansa osavaltio, kunhan saisin mukavan perheen, joka on ihan oikeasti olisi kiinnostunut musta. Joo tottakai olisi ihanaa jos siinä hostperheessä olisi pieniä lapsia tai minun ikäisiä nuoria, mutta senkin suhteen oon suht avoimin mielin ja olisi vaan ihanaa saada se perhe. Olisi myös huippua pystyä jatkamaan mun rakasta tanssiharrastustani vaihdossakin.

Meni vähän ohi aiheen joten nyt lisää noista paikoista. Olishan se mahtavaa päästä jonnekki lämpimämpään kun Suomeen, joten sen takia tuo Arizona ja New Mexico. Periaatteessa oisin voinu laittaa Floridankin, ihan sen takia kun siellä puhutaan niin paljon espanjaa ja ois huippua päästä käyttämään sitäkin.

Washington on tuolla, koska se vaikuttaa niin mielenkiintoselta paikalta ja saattaa asiaan olla vaikutusta liiallisella Greyn anatomian katsomisellakin..xD Oregon ihan siks, koska yks toinen vaihtari oli siellä ja se vaikutti niin huipulta, että ihastuin itekki, sama pätee Wisconsiniin. Toi New York ja muut sen ympärillä olevat paikat on vaan semmosia, missä oon aina halunnu käydä.

En ole ikinä käynyt Usa:ssa, joten en omalta kokemukselta voi sanoa mitään ja tiedän että mun vaikutelmat voi vaikuttaa aika stereotyyppisiltä. Siksihän minä sinne olenkin lähdössä, että tietäisin miltä siellä oikeasti tuntuu asua. Kaikki kokemukset ja vinkit edellisiltä vaihtareilta ja muuten jenkeissä vierailleilta on enemmän kuin tervetulleita!! Ois muutenkin kiva tietää, että minnepäin muut vaihtarit ovat lähdössä, ja miten paljon niitä sijotuspaikkoja on tullut. Tiedän, etten oo ainut,jolla paikkaa ei vielä ole, mutta silti se stressaa aina ajoittain...


Large
Ja sitten nuo punaset alueet. En tosiaan tiedä miks, mutta muhun on iskostunu semmonen ajatus, etten haluis just tonne Texasiin, Louisianaan, Alabamaan, Mississippin tai muualle tonnepäin eteläalueille niitten aksentin takia. En tiiä onko tämäkin yleistys, mutta oon kullu tosta vaikeasta, leveästä etelänmurteesta, mitä tuollapäin puhutaan ja en nyt välttämättä sillä tavalla haluasi englantia puhua.Sama pätee Kentuckyyn ja Tennesseehen. Mites te jotka ootte kyseisissä osavaltioissa olleet?

Alaskaan en sen kylmyyden takia haluaisi, mutta olen kysellyt Alaskassa olleelta vaihtarilta ja hän tykkäsi kokemuksesta kovasti, joten tässäkin voi todeta, että paikka ei määritä, miten viihtyy. Hawaii vaikuttaa mun korviin enemmänkin lomakohteelta, jossa ois ihanaa olla viikko tai pari, muttei koko vuotta. En ihan hirveästi näistä mistään osavaltioista vielä tiedä, joten nämä ovat vain vaikutelmia ja arvailuja ja näistä ei saa loukkaantua:D

Haluan kuitenkin korostaa vielä, että mulle tärkeintä on vaan saada mukava perhe, eikä se että pääsee Floridaan bilettämään biitsille vuodeksi. Nää on vaan tällasia haaveita, mitä varmaan kaikilla vaihtareilla on ollut. Ihmiset on se mikä tekee vuodesta ikimuistoisen, ja totta kai oma suhtautuminen asioihin. Tuntuu varmaan aika oudolta lukea näitä jälkeenpäin kun tietää minne on menossa:D Hurjaa ajatella, että joskus puolen vuoden päästä kirjottelenkin tänne jostain ihan muualta päin maailmaa!
ps. Kiitos Annika postausideasta! :D

Tumblr_mleqeaxzhd1s38hb8o1_500_large
kuvat: Weheartit.com

And this is who I am

Hejsan!
Eli oon siis 16-vuotias (kesällä 17 vuotta täyttävä) tyttö Joensuusta. Mun pitkään haaveilema vaihtovuos alkaa olla kohta käsillä, nimittäin lähtö on jossain heinä-syyskuussa 2013. Se terkottaa siis  jotain 3-5 kuukautta! Oon ihan superinnoissani, mutta jännittää myös tosi paljon. Luulen etten oo oikeestaan ees vielä tajunnu koko juttua ollenkaan.. Mielialatkin vaihtelee tosi paljon, joskus en malta odottaa lähtöä, joskus mietin että mitä oikeen ajattelin, mut kai tää kaikki on ihan normaalia.


Mutta siis, oon nimeltäni Laura ja asun äitini ja isäpuoleni kanssa Joensuussa. Rakastan matkustelua ja luen ite tosi paljon blogeja laidasta laitaan. Tällä hetkellä oon ihastunu noihin vaihtariblogeihin sattuneista syistä:D
Tykkään paljon kavereiden kanssa hengailusta, musiikista ja tanssimisesta ( jota ois ihana jatkaa usassa!) En oo vielä perhetietoja saanu, mutta ajattelen positiivisesti, et kyllä ne sieltä kohta tulee! Tällä hetkellä on menossa lukiossa (eka vuosi) viimenen jakso ja sen jälkeen onkin tiedossa kesäloma! Aikun rakastan kesää! Tuntuu oudolta ajatella että meen samaan lukioon takas vasta 1 1/2 vuoden päästä.



Mut tää oli nyt tällanen pikanen aloituspostaus:D Kirjottelen tänne mahollisimman usein ja aina kun joain uutta ilmeentyy. Kaikki uudet lukijat toivotetaan halauksin tervertulleiksi! <3